Miika Koivisto: "Kun uskoo itseensä ja joukkuekaveriin, välittämättä mitä muut ajattelevat, on mahdollisuus mihin vain"

Koivisto-Miika
Miksi liityit Wasa Starsin tukikummiksi?
Koska on hienoa olla auttamassa ja tukemassa lasten sekä nuorten liikkumista ja urheilua. Urheilu on antanut itselleni paljon ja on hienoa olla mukana hyvän asian puolesta.

Mikä on paras muistosi lapsuuden tai nuoruuden urheilusta?
Yksittäistä muistoa on vaikea nostaa esiin, mutta nuorena erilaiset peli- ja turnausmatkat sekä jalkapallossa että jääkiekkossa ovat opettaneet paljon. Kyseisiltä matkoilta on myös jäänyt paljon tarinoita elämään, joille voi vielä 15-20 vuotta myöhemminkin naureskella kavereiden kanssa.

Mikä on urheilu-urasi mieleenpainuvin tapahtuma ja miksi?
Kyllä se on jääkiekon MM-kulta. Siinä matkalla näimme, että kunhan uskoo itseensä ja joukkuekaveriin, välittämättä mitä muut ajattelevat, on mahdollisuus mihin vain.

Mitä urheilu sinulle merkitsee?
Urheilu on elämäntapa. Urheilun parissa saa kokea niin paljon erilaisia tunteita sekä tavata hienoja ihmisiä.

Millaisen vinkin haluat antaa nuorille urheilijoille?

Nauti jokaisesta treenistä ja pelistä. Usko itseesi ja uskalla tehdä myös niitä "ei niin mukavia" harjoitteita. 

Pasi Nevanperä: "Voittaminen on kivaa, mutta urhei...
Oskar Osala: "Suuren ja mahtavan CSKA:n kaataminen...

Related Posts

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.wasastars.fi/